Maaliskuussa Espoo Metro Areenalla jännitettiin, kun Suomen miesten tennismaajoukkue kohtasi Belgian maajoukkueen 4.–5.3. pelatuissa Davis Cup -otteluissa. Panoksena oli jatkopaikka maailman parhaiden maiden välillä käytävään, syksyiseen Davis Cup Finals -lopputurnaukseen. 9Lives vastasi Davis Cupissa pelaajien ja heidän kanssaan kontaktissa olevien henkilöiden koronatestauksesta. Testipisteet ja analysointiauto järjestettiin kisaväen hotellille sekä pelipaikalle. Vaikka Belgia voitti pelit 3–2, järjestelyistä vastanneen Suomen Tennisliitto ry:n tapahtuma- ja huipputennispäällikkö Roope Kailaheimo oli tyytyväinen tapahtumaan.
”Davis Cup on Suomelle tenniksen tärkein miesten maajoukkuetapahtuma. Tällä kertaa Suomi hävisi täpärästi hyvästä suorituksesta huolimatta. Olen kuitenkin iloinen siitä, että hyvän etukäteissuunnittelun ja osaavan koronatestauskumppanin ansiosta saimme nauttia huipputenniksestä turvallisin mielin”, Kailaheimo sanoo.
Turvallisuus on tapahtumajärjestäjälle ykkösasia
Kailaheimon mukaan kansainvälisen tennistapahtuman järjestäminen korona-aikana on tarkkaa puuhaa. Järjestäjän on laadittava Kansainvälisen Tennisliiton ITF:n ohjeiden mukainen koronaturvallisuussuunnitelma, joka suojaa pelaajia ja heidän ympärillään olevia ihmisiä aina maahantulosta lähtöön saakka.
Davis Cupissa Belgian ja Suomen pelaajat sekä heidän kanssaan lähikontaktissa olevat henkilöt, kuten esimerkiksi kansainvälisen liiton tuomarit ja edustajat, kentänrakentajat ja toimitsijat, majoitettiin niin sanottuun koronakuplaan, jona palveli paikalliselta hotellilta vuokrattu huoneistorakennus. Myös kuplan ulkopuoliset, vähäisemmässä kontaktissa pelaajiin olevat henkilöt, kuten linjatuomarit ja pallohenkilöt, testattiin. Kaikille oli pakollista osallistua testiin koronakuplaan saavuttaessa ja mahdollisten oireiden ilmaantuessa.
”Turvallisuus on meille ykkösasia. Yksi henkilö testattiin viikon aikana positiiviseksi, mutta hyvän toimintasuunnitelman ja 9Livesin ripeän reagoinnin ansiosta haasteet ratkaistiin nopeasti ja lisätartunnoilta vältyttiin”, Kailaheimo kiittää.
”Yhteyshenkilömme 9Livesilla oli jatkuvassa valmiudessa neuvomaan ja testit järjestyivät tarvittaessa nopealla varoitusajalla. Tämä oli meille tärkeää, sillä vastasimme pelaajien hyvinvoinnista yötä päivää”, hän jatkaa.
Yhteistyö jatkuu Billie Jean King Cupissa
9Lives oli Suomen Tennisliitolle tuttu jo syksyltä 2021, jolloin testausyhteistyötä tehtiin miesten Suomi–Intia-ottelun yhteydessä. Yhteistyötä jatketaan edelleen 12.–15. huhtikuuta Vierumäellä pelattavassa naisten Billie Jean King Cupissa, jossa 9Lives vastaa jälleen koronatestauksesta. Erona on, että turnaukseen osallistuu seitsemän joukkuetta Suomi mukaan lukien, kun Davis Cupissa niitä oli vain kaksi.
”9Lives on osoittanut olevansa ketterä, mahdolliset haasteet nopeasti ratkova ja luotettava yhteistyökumppani, jonka kanssa yhteydenpito on ollut helppoa, ja jonka testaajat ovat osaavia ja ammattitaitoisia. Lähdemme yhdessä luottavaisin mielin myös Vierumäelle järjestämään hyvät ja turvalliset kisat”, Kailaheimo sanoo.
Tarvitseeko organisaatiosi apua koronatestauksen järjestämiseen?
Ota yhteyttä:
Peter Söderlund Liiketoimintajohtaja, 9Lives Group Oy
peter.soderlund@9lives.fi
+358 44 409 0203
Lue myös kuinka mahdollistimme dialyysipotilaille nopean koronanäytteenoton.